• Etusivu
  • Vanhustyön koulutus
  • Nuorten kokemuksia
  • Artikkeleita
  • Timmit aivot
  • Tapahtumat 2008-2010
  • Linkkejä
  • muistiliitto.fi

TYÖLLISTYMINEN

Suomen väestömäärän on ennustettu kasvavan vuoteen 2030 asti, jolloin se on 5.443 000. Yli 65-vuotiaiden osuus koko väestöstä on tällöin noin 26 %. Suurin kasvu tulee tapahtumaan iäkkäiden ikäryhmien määrissä, jolloin yli 75-vuotiaiden määrä on yli 700 000 ja heistä yli 85 -vuotiaita on lähes 200 000. Ikääntyvän väestömäärän voimakas lisäys tulee vaatimaan vanhustenhuoltoon lisää resursseja. Eliniän piteneminen ja paljon hoitoa ja palveluja tarvitsevien iäkkäiden määrän kasvu luo paineita myös riittävän työntekijämäärän saamiselle vanhustenhuoltoon. Vanhustenhuollon työntekijöiden keski-ikä on myös korkea. Lähivuosina sosiaali - ja terveydenhuollosta tulee jäämään kolmannes henkilöstöstä eläkkeelle. Nuoret pitävät työskentelyä vanhustenhuollossa raskaana ja palkkaa alhaisena. Tulevista työntekijöistään vanhuspalveluja tuottavat yhteisöt joutuvat kilpailemaan muiden alojen kanssa.

Työvoimapula

Nyt etsitään keinoja miten työvoiman saatavuus turvataan. Etenkin suuremmissa kaupungeissa toimivilla jäsenjärjestöillä on ollut vaikeuksia saada koulutettua työvoimaa. Työvoimapula on pahenemassa. Yli puolella liiton jäsenjärjestöistä on ollut ongelmia saada pysyvää työvoimaa tai sitoutuneita sijaisia. Jäsenjärjestöt ovat asettaneet liiton asiakas-kyselyissä selkeäksi tavoitteeksi liitolle, tukea ja turvata heidän tarvitsemansa työvoiman saatavuus.

Vanhus- ja Lähimmäispalvelun liitto työllistää

Vanhustenhuolto on työntekijävaltainen ala. Työllistäminen ja työvoiman turvaaminen ovat tärkeitä strategisia tavoitteita Vanhus - ja lähimmäispalveluliitolle. Liitto on myös yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa kantanut yhteiskunnallista vastuuta työttömien työllistämisessä. Työllistämispolitiikka kirjattiin liiton ensimmäiseen strategiaan, joka hyväksyttiin liiton toiminnan pohjaksi huhtikuussa 1998. Liiton työvoimapoliittinen painopistealue on selvästi muuttunut vuoden 1998.

Liitossa on käynnissä Työssä On Hyvä Olla 2007-2010 - hanke, jonka tavoitteena on työllistää työttömiä työnhakijoita 7 alueellisessa työllistämisprojektissa. Projektien avulla tuetaan vanhustyön järjestöjen työvoiman saantia, työttömien työnhakijoiden, työttömyysuhan vaarassa olevien ja vaikeasti työllistettävien työllistymistä vanhustyöhön. Työllistämiseen etsitään yhä enemmän myös ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksia, mikä edesauttaa työnhakijan työllistymistä vanhustyöhön. Lisää tietoa liiton työllistämis- ja kehitystyöstä osoitteesta Valli

Anu Kuikka
Suunnittelija
Työssä On Hyvä Olla 2007 - 2010 - projekti
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry

Valli

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhustyötä tekevä asiantuntijajärjestö. Liitolla on 61 jäsenjärjestöä eri puolilla Suomea.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry toimii jäsenjärjestöjensä edunvalvojana, mutta myös vanhustenhuollon asiantuntijayhteisönä ja linkkinä vanhustenhuollon resursseihin ja kehittämiseen vaikuttaviin valtakunnallisiin yhteisöihin.